Cursus III – kevätlukukausi

Kolmannen vuoden keväällä päästään sitten itse asiaan. Ensimmäistä kertaa mennään sairaalassa valkoiset takit päällä. Stetoskooppi vilahtelee taskussa. Tuntuu siltä, että tähän mennessä on opiskeltu lääketiedettä, nyt aletaan opiskella lääkäreiksi. Kevät sisältää poikkeuksellisen hienojen aurinkoisten päivien ja yllättävän runsaan vapaa-ajan lisäksi sisätautipropedeutiikkaa, yleiskirurgiaa, kliinistä anatomiaa, kliinistä kemiaa, radiologiaa sekä hieman urheilulääketiedettä. Olennaisin muutos tapahtuu lukujärjestyksessä. Jos ei valinnaisaineita ja farmakologian jokaviikkoista seminaaria oteta huomioon, on lukujärjestyksessä vain yhtä ainetta kerrallaan. Näitä yhden aineen sisältäviä jaksoja sanotaan sykleiksi, tai tsükleiksi jos ihan tarkkoja ollaan. Yhtäkkiä voikin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja vapaa-aikaa on, jos ei nyt tuhottomasti, niin paljon kuitenkin.

Sisätautipropedeutiikka on suomeksi Potilaan tutkimista. Ei siis kikkailua tai nippelitiedettä, vaan ihan oikeaa potilaan tutkimista. Opiskellaan työkalujen käyttöä, joista tärkeimmät lienee kuulo-, tunto-, näkö- ja hajuaistit. Kuulostaa perin mielenkiintoiselta ja on myös sitä. Konkreettisen tutkimisen lisäksi harjoitellaan tutkimaan myös sanallisesti. Oikeissa töissä potilaan tutkiminen kun alkaa lähes aina haastattelulla, jota myös anamneesiksi kutsutaan. Tämä kurssi on ensimmäisiä, joissa toteutetaan kliinisessä opiskelussa toistuvaa päiväjärjestystä: Ensin aamulla on teoriaa ja sitten jututetaan potilaita. Opetus ja potilaisiin perehtyminen tapahtuu koko ryhmän kanssa (6-8 hlöä!!) tai pienemmissä porukoissa. Edellä mainittujen lisäksi otetaan tuntumaa röntgenkuviin, labratuloksiin ja tietysti siihen mihin tällä kaikella pyritään, sairauden löytämiseen, ymmärtämiseen ja nimeämiseen eli diagnosointiin. Sisätautipropedeutiikassa tehdään yksi suurempi kotitehtävä, joka vaatii parin päivän verran aikaa. Tämän henkilökohtaisen projektin nimi on akadeemiline haiguslugu, akateeminen sairauskertomus. Akateeminen tarkoittaa tässä perusteellista ja kertomus totuuteen perustuvaa. Jokainen opiskelija saa haiguslugua varten ”oman” potilaan, josta sitten kirjoitetaan kattava raportti. Projekti ei vie aikaa paria päivää pitempää, jos ei sitten välttämättä halua: tässä vaiheessa opiskelua voi joihinkin asioihin käyttää halutessaan ja sadepäivän sattuessa tolkuttoman paljon aikaa ilman että se vaikuttaa muuhun opiskeluun. Propedeutiikan kurssilla tuntee välillä olevansa melkein valmis lääkäri, mikä tekee tietysti teoriaa täyteen pumpatulle sielulle ihan hyvää. Seuraavan kesän amanuenssuuri eli ensimmäinen varsinainen lääkärityön harjoittelu antaa kuitenkin riittävät viitteet siitä, että muutama asia saattaa olla vielä oppimatta.

Kliininen kemia on käytännössä laboratorioanalyysien tulkintaa ja epänormaalien tulosten syiden selvittelyä. Tämä on ehkä vähän liian tiiviiksi tuupattu kurssi, mutta läpäistävissä kuitenkin inhimillisellä opiskelun määrällä. Asiaa on paljon, mutta se on sitäkin tärkeämpää. Onhan se melko yleistä, että potilaalta otetaan sairaalassa verikoe. Vaikka nykyaikana onkin laboratoriotuloksiin merkattu suoraan, jos jokin arvo on päin mäntyä, on lääkärin hyvä tietää, että mitä johtopäätöksiä voi tehdä epänormaaleista arvoista ja mitä ei. Kurssi on tavallaan sisäänajo neljännellä vuosikurssilla sisätautien opiskelun yhteydessä tapahtuvaa kliinisen kemian kurssiin.

Urheilulääketieteen kurssi, spordimeditsiin, ei nyt ihan urheilulääketiedettä ole, mutta melko lähellä kuitenkin. Kurssilla tutustutaan eri liikuntaelinsairauksiin ja niiden tutkimiseen. Lisäksi perehdytään peruskuntotesteihin. Verenpaineen mittaamisen saa tuntumaa ja selkävikaisen tutkimisesta muodostuu ainakin jonkinlainen näkemys.

Yleiskirurgian kurssi on samanhenkinen kuin sisätautipropedeutiikan kurssi. Paino on potilaiden tutkimisessa ja kuuntelussa. Teoriaa on vähemmän, niin kuin nyt kirurgiassa yleensäkin. Tämänkin kurssin aikana tehdään haiguslugu, joka on kirurgialle erikoisalana ominaiseen tyyliin lyhytsanaisempi. Lisäksi opetellaan kirurgin perustaitoja, kuten ompelua. Lisäksi seurataan leikkauksia. Mainittakoon tässä kohtaa, että ainakin tähän asti on kolmannen vuoden keväästä lähtien opiskelijoilla vapaa pääsy leikkauksia ym. toimenpiteitä seuraamaan. Tähän tarvitset luvan lääkäriltä, joka on vastuussa operaatiosta. Omin päin ei leikkaussaliin saa tietenkään mennä, mutta kun kysäiset lääkäriltä, hän yleensä vie sinut pelipaikalle. Tällaiseen omatoimisuuteen ja omavaraisuuteen suhtaudutaan ainakin kirurgian osastolla positiivisesti. Hyvällä tuurilla on lääkäreillä aikaa vielä selvittää yksityiskohtaisesti operaation taustoista ja tarkoituksesta.

Sisätautipropedeutiikasta, kliinisestä kemiasta, urheilulääketieteestä ja yleiskirurgiasta on yhteinen kirjallinen loppukoe. Kokeeseen joutuu lukemaan. Kevään aikana opetettuja asioita joutuu kertaamaan ainakin muutaman päivän. Mikään mahdoton keissi ei tämä koe kuitenkaan ole. Tässä vaiheessa asioiden kertaaminen ei muutenkaan ole kauhean pahasta, mikäli kesän aikana on suunnitelmissa tehdä amanuenssuureja.

Radiologian kurssilla opetetaan perusasioita röntgenkuvista, ultraäänitutkimuksesta, tietokonetomografiasta ja magneettikuvauksesta. Paino on siinä yleisimmässä, eli röntgenkuvan tulkitsemisessa. Kahdessa viikossa ei kenestäkään tule radiologia, mutta vähän tuntumaa kuvantulkintaan ehtii saamaan ja lisäksi perehdytään myös röntgenkuvan ottamiseen liittyviin riskeihin. Radiologiasta on erillinen testi kurssin loputtua. Siitä selviää, kun on perustiedot hanskassa ja hanska korvien välissä.

Kliinisen anatomian kurssilla perehdytään anatomiaan. Tällä kurssilla keskitytään niihin anatomian kurssilla jo opetettuihin asioihin, jotka ovat sellaisenaan tärkeitä kliinisessä työssä. Toisin sanoen: anatomian kurssilla opiskeltu munuaisten anatomia on kyllä todella tärkeä niiden toiminnan ymmärtämisessä. Peruslääkärintyössä on tärkeämpää muistaa, missä nuo elimet sijaitsevat ja mistä elimistä on niihin suora yhteys. Tällaisia asioita siis opetellaan ja palautellaan mieleen. Loppukoe on lukukauden päätyttyä. Läpipääsyyn vaaditaan pari hermoja raastavaa päivää kirjastossa. Hermoja raastavaa lähinnä siksi, että yleensä tuohon aikaan alkukesällä olisi huomattavasti mieluummin ulkosalla. Kukaan ei tietysti kiellä viemästä vilttiä, kirjoja ja eväitä puistoon. Empiiristen tutkimusten mukaan ulkona opiskelu ehkä hieman laskee opiskelun laatua, mutta nostaa elämänlaatua huimasti!!

Kolmannen vuoden kevät on siis hyvä sisäänajo kliinisiin opintoihin. Huonoa lukukaudessa on, että se alkaa ja loppuu liian myöhään. Viimeinen lopputentti on vaarallisen lähellä juhannusta. Hienoa kevätlukukaudessa on, että syyslukukauteen verrattuna on ihmeellisen paljon aikaa ja kavereita.

 

Cursus IV

Nelosvuosikurssin opiskelu pitää sisällään sisätautien ja kirurgian kurssit. Puolet ryhmistä aloittaa kirurgialla ja puolet sisätaudeilla. Praktikumit alkavat aamulla ja päättyvät ennen puoltapäivää. Useimmiten aamu alkaa teoriaopetuksella tai lääkäreiden aamupalaverilla. Sitten siirrytään osastolle potilaita tutkimaan ja jututtamaan. Praksit alkavat kahdeksalta ja kahdeltatoista on jo yleensä kotona miettimässä että mitä seuraavaksi kuuluu tehdä. Kokeita ja pientä testiä on useimmista sykleistä erikseen. Näitä ”erikoisalojen erikoisaloja” ovat sisätaudeissa kardiologia, pulmonologia, infektiotaudit, hematologia, endokrinologia, laboratoriolääketiede, nefrologia, gastroenterologia ja reumatologia. Kirurgian aloja ovat yleiskirurgia, traumatologia, verisuonikirurgia, lastenkirurgia, ja urologia. Kirurgian yhteydessä eksamista erillään tentitään omien sykliensä yhteydessä anestesiologia ja onkologia. Varsinaisen tiiviimmän opiskelurupeaman joutuu tekemään vain lopputentteihin. Kirurgian tentti on näistä kahdesta eksamista helpompi kirjallinen avoimia kysymyksiä sisältävä koe. Sisätautien koe on vähän vaativampi jo pelkästään laajuutensa puolesta. Sisätautieksamin kun läpäisee, saa siitä 27 ainepunktia eli opintoviikkoa.

Useimmat sanovat neljännen vuosikurssin olevan se mielenkiintoisin ja paras. Opiskelua leimaa kiireettömyys. Lopputenttejä lukuun ottamatta ei ole ihan kauhean montaa päivää että tarvitsisi välttämättä lukea. Opittavana on lähes pelkästään hyvin perustavaa laatua olevaa lääketiedettä. Nelosvuosikurssilla ei ehkä opi niinkään konkreettista lääkärin työn tekemistä. Pikemminkin oppii lääkärintyössä tarpeellista kliinistä teoriaa. Kuinka hyvin, on pelkästään itsestä kiinni. Aikaa lukemiselle on, joskus liikaakin. Ylimääräinen aika kannattaakin käyttää vaikkapa valinnaisaineiden suorittamiseen, joista suosittuja ovat mm. Akuutti vatsa, EKG I ja II, sekä Verinäytteenotto.

Nelosella huomaa helposti pienen eron opetuksessa ja paikallisten opiskelijoiden asenteessa suomalaisiin verrattuna. Paikalliset eivät tee varsinaista lääkärintyötä, eivät edes sijaisena, ennen kuin vasta valmistuttuaan. Suomessahan (ainakin toistaiseksi) pääsee nelosen jälkeen jo ihan oikeisiin töihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opetus on suomalaiseen makuun ehkä vähän teoreettista. Opettajat kuitenkin kertovat todella mielellään kiinnostavista potilaskeisseistä ja tuovat käytännöllisempää aspektia opetukseen pyydettäessä. Nelosella saa todella hyvän katsauksen eri erikoisaloihin ja yleisimpiin lääketieteellisiin ongelmiin.

 

Cursus V-VI

Viidennen ja kuudennen vuosikurssin opiskelusta ei varmastikaan kauhean paljoa tarvitse tietää opiskelun alkuvaiheessa. Nelosen ja vitosen välinen kesäloma on ollut todella pitkä. Viiden kuukauden aikana ehtii toimia lääkärin sijaisena varmasti riittävästi ainakin yhdeksi työrupeamaksi, tai pitää melkein puolikkaan välivuoden. Viidennellä vuosikurssilla sitten opiskellaan gynekologiaa, psykiatriaa, ihotauteja, silmätauteja, korva, nenä –ja kurkkutauteja, genetiikkaa, lastentauteja ja neurologiaa. Opetus tapahtuu enimmäkseen pienryhmissä. Kliinisen kurssin lopussa on aina eksami, joka on aineesta riippuen joko kirjallinen tai suullinen. Viidennen vuosikurssin lopussa opintoja tulisi olla suoritettu yhteensä 302 opintopistettä. Kuudennen vuoden kevätlukukaudella ei varsinaisia prakseja enää ole, vaan se aika ollaan Suomessa suorittamassa erilaisia opiskeluun kuuluvia työharjoittelujaksoja. Kuudennen vuoden keväällä on tentti, joka kattaa kaikki kliiniset kurssit, eli niin sanottu lopputentti. Siitä ei kannata huolta kantaa, sillä kaikki suomalaiset ovat sen läpäisseet.

Viidennellä ja kuudennella kurssilla opinto-ohjelmassa on sisätautien ja kirurgian megakursseja lyhyempiä pätkiä pitkin vuotta, kun opiskellaan silmää ja korvaa, naisia ja lapsia. Unohtamatta tietenkään kansanterveystieteitä, joita koko 240 ov:n MD tutkinto pitää sisällään approbatur-kokonaisuuden verran. Tentit suoritetaan yleensä heti kurssin päätyttyä joko kirjallisena, suullisena tai sekä että.

Koulua on ensimmäisiin vuosiin verrattuna tuntimääräisesti varsin vähän, joskin nuo tunnit ovat täynnä asiaa. Potilaskontakteista tulee arkipäivää, epikriisin kirjoittamiseen ei kulu enää viikkoa ja anamneesin otto alkaa sujua kuin toisella kotimaisella. Opiskelijat osallistuvat klinikan päiväohjelmaan meetingien, teoriaopetuksen, potilaskiertojen ja toimenpiteiden muodossa, kuten neljännelläkin kurssilla.

“Kasvaminen lääkäriksi” –prosessi liikahtaa myös ison askeleen eteenpäin juuri viidennen vuoikurssin alla, kun ovi lääkärintöihin aukeaa. Kandidaatit suuntaavat töihin sopivasti nöyränä, innokkaana ja hyvillään valllitsevasta työtilanteesta. Motivaatio opiskeluun löytyy taas syksyn tullen hyvinkin helposti, kun käsiteltävät asiat ovat poimintoja kuluneen kesän työpäivistä. On ihana tunne olla opiskelija, eikä vielä ihan valmis ammattilainen. Osata jo jotain ja oppia koko ajan lisää.

Kuudes vuosi onkin sitten yhtä suurta lähtölaskentaa. Syksy sujuu vielä viimeisiä kliinisiä kursseja kahlaten ja muuttolaatikoita pakaten. Viikonloppuna voi käydä paikkaamassa huutavaa päivystäjäpulaa tai nauttia vielä opiskelun tuomasta elämätavasta. Joulun jälkeen ohjelmassa on kevään kestävä harjoittelujakso, joka on lupa suorittaa Suomen sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Tervetulleena ja tasa-arvoisena nuorena kollegana, voin kokemuksesta sanoa. Kevään aikana kierretään läpi sisätautien, kirurgian, naistentautien ja lastentautien osastot, sekä piipahdetaan muutaman viikon ajan terveyskeskuksessakin. Praktikkapäiväkirjaa täyttäessä pääsee taas mukavasti kiinni suomalaiseen terveydenhuoltoon, siihen tulevaisuuden työympäristöön.